LIISA JOKINEN: Huoli koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevista nuorista on ajankohtainen aihe niin mediassa kuin päivän politiikassakin. Nuorten oma ääni jää kuitenkin keskustelussa valitettavan usein taka-alalle. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on antaa ääni niille nuorille, jotka ovat päätyneet keskeyttämään opintonsa.  Heidän mielletään olevan vaarassa syrjäytyä, mutta miten nuoret itse arvioivat tilannettaan ja siihen johtaneita tapahtumia?

Haastattelin toisen asteen koulutuksen keskeyttäneitä 22 – 26-vuotiaita työttömiä nuoria aikuisia heidän kokemuksistaan ammatillisiin opintoihin osallistumisesta ja heidän aiemmista opiskelukokemuksistaan. Moni haastattelemani nuori oli kokenut peruskoulussa opiskelun vaikeaksi. Keskittymisvaikeuksien vuoksi opetusta oli ollut vaikea seurata ja opiskelu-uraa oli värittänyt opettajalta saatu negatiivinen palaute. Peruskoulun päätyttyä nuoret olivat jatkaneet opintojaan ammatillisissa oppilaitoksissa, mutta opinnot olivat päättyneet keskeytykseen. Nuoret kuvasivat, kuinka opetus oli ollut kuin vierasta kieltä, jota oli ollut mahdotonta ymmärtää. Tämän kaltaiset kielteiset koulukokemukset ovat hyvin yleisiä työn ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten aikuisten keskuudessa.  Moni nuori ei halua hakeutua opiskelemaan peruskoulun jälkeistä tutkintoa kielteisten koulukokemusten vuoksi.

 ”Ehkä mä oon vaan alitajuisesti syövyttänyt aivoihini sellaisen ajatuksen joskus nuorempana, että se koulu on mitä se on ja sitä ei tarvii.” totesi eräs nuorista. 

Koulu näyttäytyy osalle nuorista paikkana, jolla ei ole heille mitään tarjottavaa. Onko oikeastaan mikään ihme, että tällaisessa tilanteessa nuori päättää koulutuksen keskeyttää? Nuoren kokiessa koulun merkityksettömäksi ja epämiellyttäväksi paikaksi, he etsivät muita areenoja elämälleen. Ammatillisen perustutkinnon opiskelijoista n. 16% keskeyttää opintonsa. Osa jatkaa opintoja toisessa oppilaitoksessa, mutta kokonaan koulutuksen ulkopuolelle jää n. 10% opiskelijoista. Koulutuksen keskeyttäminen ei johdu yksittäisestä tapahtumasta, vaan se on syytä nähdä kumuloituvana prosessina, joka alkaa usein jo peruskoulun aikana. Haastattelemieni nuorten kokemukset pysäyttivätkin miettimään, miten suuri merkitys peruskoulun koulukokemuksilla on ihmisen myöhempää elämää ajatellen. Riittävien koulutuspaikkojen takaaminen toisella asteella on tärkeää, mutta kaikki koulutukseen liittyvät haasteet eivät ole ratkaistavissa aloituspaikkamäärillä. Jos olemme hyvin huolissamme syrjäytyneiden nuorten määrästä yhteiskunnassamme, meidän tulee pohtia nykyisen opetusjärjestelmämme kykyä vastata kaikenlaisten opiskelijoiden tarpeisiin.

                                             ****************************************

Mikä sitten saa opiskelijat kiinnittymään opintoihin? Keskeisiä haastattelemieni nuorten esiin nostamia tekijöitä olivat opetustavan mielekkyys, hyvä tunnelma luokassa, opettajan kannustavuus ja opinnoista saatava hyöty työllistymiseen liittyen. - Eivät kuullosta kovin kohtuuttomilta vaatimuksilta. Moni opintonsa keskeyttänyt nuori mieltää itsensä teoriapainotteisen oppimisen sijaan tekemällä oppijaksi. Monella nuorella onkin toive suorittaa opinnot käytännön työssä oppien, oppisopimuskoulutuksessa. Käytännön työ ja työpaikka edustavat tekemiseen orientoituneille nuorille mielekästä oppimisen ympäristöä. Oppisopimuskoulutus kuitenkin vaatii opiskelijalta kykyä oma-aloitteisuuteen, itsenäiseen opiskeluun ja hyviä opiskelutaitoja. Peruskoulun aikana monen nuoren taidot eivät ole tässä suhteessa päässeet kehittymään ja oppisopimuskoulutuksen kirjallisista tehtävistä selviytyminen on tämän vuoksi vaikeaa.

Keskustelut nuorten kanssa saivat minut pohtimaan, tulisiko meidän syrjäytymisvaarassa oleville nuorille kohdennettujen palveluiden ja toimenpiteiden sijaan ryhtyä pohtimaan sitä, olisiko koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle päätyneiden nuorten tarpeisiin vastaamisessa jotakin sellaista, josta oikeastaan kaikki nuoret voisivat hyötyä? Miten voisimme tukea kaikenlaisista lähtökohdista tulevia opiskelijoita saamaan myönteisiä kokemuksia oppimisesta ja opiskelusta ja tätä kautta tukea siirtymistä jatko-opintoihin? Tällöin nuoren olisi mahdollista rakentaa identiteettiään koulutusvastaisuuden ja ulkopuolisuuden sijaan yhteisössä, jossa erilaiset opiskeluorientaatiot hyväksytään ja voimavaroja tuetaan. Koulun rakenteisiin sopeutumattomille nuorille suunnatuista palveluista ei saa tulla kätevä tapa ratkaista haasteellisia tilanteita opiskelijoiden kanssa. Hyvistä tarkoituksista huolimatta näistä palveluista ei saa tulla säilytyspaikka nuorille, joiden tarpeisiin vastaamiseen ei löydy poliittista- tai toimintatapojen muuttamiseen pyrkivää tahtoa. 

Opintoihin sitoutuminen muodostuu hyvistä suhteista opiskelutovereihin ja opettajaan sekä mielekkäästä opetuksen sisällöstä. Jotta toisen asteen koulutus pystyisi vastaamaan enemmän käytäntöön ja työelämään orientoituneiden nuorten tarpeisiin ja toiveisiin, tulisi koulutuksessa kiinnittää erityistä huomiota opintojen kytkökseen työelämään. Opiskelijoille tulisi olla selvää, mihin opetuksessa läpikäytäviä asioita tarvitaan käytännön työelämässä. Toisaalta uudenlaista verkostomaista rakennetta on tuotava opetuksessa enenevissä määrin myös työelämään päin.  Minkälaista yritysyhteistyötä oppilaitoksissa voitaisiin tehdä työharjoitteluiden lisäksi?

Yksi koulutusjärjestelmällämme merkittävimmistä haasteista on kouluviihtyvyyden kehittäminen ja sitä kautta syrjäytymisen ehkäisy. Tiedonvälittämistehtävän lisäksi oppilaitoksella on myös sosiaalinen ja affektiivinen tehtävä ja näihin tekijöihin tulisi kiinnittää erityistä huomiota. Myönteinen, rento ja kannustava opettajasuhde on opiskelijalle tärkeä. Opettajan on kuitenkin mahdotonta selvitä opiskelijoiden tuen tarpeesta yksin. Siksi tulisi yhä enemmän panostaa monipuoliseen, innovatiiviseen ja koulun seinät ja sektorit ylittävään opiskelijahuoltoon. Kaikki opiskelijat eivät koe keskusteluun perustuvaa opiskelijahuoltoa itselleen mielekkääksi tavaksi saada tukea. Esimerkiksi oppilaitoksissa tapahtuvan harrastustoiminnan ja alueyhteistyön kautta seudun muiden toimijoiden kanssa voitaisiin luoda hyvinvointia tuottavaa yhteisöllisyyttä.

Ajaudumme harhateille, jos pyrimme muuttamaan koulutuksesta syrjäytyneitä nuoria, kun itse asiassa meidän pitäisi muokata koulutusinstituutioitamme. Jokaiselle nuorelle tulisi taata mahdollisuus kehittää itseään ja tulevaisuuttaan sekä toimia aktiivisena ja tasavertaisena kansalaisena sosiaalisessa yhteisössään. Koulu on näiden mahdollisuuksien suhteen avainasemassa.

Liisa Jokinen

vs. sosiaalityöntekijä

Työvoiman palvelukeskus Duuri