Blogi

Lue kirjoituksia nuorten elämästä ja työstä heidän parissaan. Ota yhteyttä ja kirjoita.
25.5.2015

Aikuisten asenne on “pojat on poikia"

IIDA YLIANNALA JA FAISA KAHIYE:  17-vuotias lukiolaistyttö istuu bussissa ikkunapaikalla. Hän on matkalla kotiin iltatreeneistä, on aivan tavallinen keskiviikkoilta. Viereen istahtaa keski-ikää lähenevä aivan tavallisen näköinen mies. Mies korjaa asentoaan ja livauttaa kätensä tytön reidelle. Henkilökohtainen tila on rikottu. Tyttö jää kolme pysäkkiä ennen omaansa.   Lue lisää 

6.5.2015

Kaikkien koulu

LIISA JOKINEN: Huoli koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevista nuorista on ajankohtainen aihe niin mediassa kuin päivän politiikassakin. Nuorten oma ääni jää kuitenkin keskustelussa valitettavan usein taka-alalle.   Lue lisää 

19.3.2015

Helsingissä hyviä tuloksia uudesta tavasta saada peruskoulun päättötodistus

Syksyllä 2014 käynnistyi Stadin ammattiopiston ja Helsingin aikuislukion yhteistyönä uusi ryhmä helsinkiläisnuorille, joilla on jäänyt peruskoulu eri syistä kesken. Avoin suunta -ryhmässä 17–29-vuotiaille nuorille räätälöidään oma opintosuunnitelma ja he saavat koko ajan ohjausta ja tukea opintoihinsa. Uudesta opiskelumuodosta on saatu hyviä tuloksia, sillä joulun aikaan peruskoulun päättötodistuksen sai jo kolme nuorta ja 20. maaliskuuta jaetaan seuraavat neljä päättötodistusta. Ryhmä on osa Avoin ammattiopisto -hanketta.    Lue lisää 

19.3.2015

Kysyn, en oleta

JOHANNA SEPPÄ:  Tasa-arvo on laaja teema, jota voi tarkastella hyvin monesta eri kulmasta. Meillä aikuisilla on omat käsityksemme tasa-arvosta, ja siitä kuinka se toteutuu esimerkiksi työympäristössämme, tai ylipäätään yhteiskunnassa jossa elämme.   Lue lisää 

2.3.2015

Tasa-arvoa toisen asteen koulutukseen

OUTI ALANKO-KAHILUOTO: Vierailin pari vuotta sitten kaikissa Helsingin ammattikouluissa. Tapasin lukemattoman määrän rehtoreita, koulukuraattoreita, opinto-ohjaajia ja muita nuorten kanssa työskenteleviä. Viesti oli kaikkialla sama: koulutuksen keskeyttämisen vähentäminen edellyttää nuorten hyvinvointiin panostamista. Samaa vahvistaa Helsingissä tehty Nuorten hyvinvointikertomus.   Lue lisää 

27.2.2015

Mikä ihmeen NOPO? – tukea siirtymiseen peruskoulusta toiselle asteelle

MARJA HEIKKINEN: Hyppy peruskoulusta toiselle asteelle ei ole kaikille helppo. Ystävillä tuntuu olevan selvät sävelet tulevaisuuden suhteen ja itse on aivan hukassa, mitä opinnoilta tai ylipäätään elämältä haluaa. Arvosanat eivät ehkä riitä kouluun, jonne toivoisi pääsevänsä tai vaihtoehtoja on vain yksinkertaisesti liikaa. Entäpä jos joutuu alalle, jossa ei viihdykään?   Lue lisää 

26.2.2015

Politiikkaa kouluille ja nuorisotaloille – vaikuttaminen tutuksi käytännön keinoin

JASMIN KAILIO: ”Ovatko paneelit aina yhtä vauhdikkaita?” Eduskuntavaalit järjestetään sunnuntaina 19. huhtikuuta 2015. Tänä keväänä eduskuntavaalien alla on helsinkiläisissä toisen asteen oppilaitoksissa järjestetty vaalipaneeleja. Kiertueen tavoitteena on innostaa nuoria kiinnostumaan yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta sekä nostaa nuoret ja heidän näkemyksensä esiin vaalikeskusteluissa. Paneeleita ovat järjestäneet Helsingin poliittiset nuorisojärjestöt yhteistyössä nuorisoasiainkeskuksen kanssa.   Lue lisää 

20.2.2015

Yhteishaku on tärkeää - aikuisellekin?

PIRJO MATTILA: Bussimatkalla töihin kuuntelin kahden nuoren keskustelua siitä, pitäisikö hakea kouluun. Äänet kuulostavat selvästi aikuisilta ja bussista poistuessani näin kahden nuoren raksamiehen (näin arvioin) istuvan takanani.  Samana päivänä luin Facebookista linkityksen Suomen elintarviketyöläisten liiton sivuille , jossa kehotetaan kaikkia alle 25-vuotiaita, joilla ei ole ammatillista tutkintoa hakemaan yhteishaussa koulutukseen, jotta mahdollisessa työttömyystilanteessa syksyllä olisi oikeutettu työttömyysetuuteen.   Lue lisää 

19.12.2014

Aina ei käy hyvin

 MARIA RUUSKA | JOULUKUU 19, 2014 Eriarvoistumiskeskustelussa annetaan yleensä ääni reippaille selviytyjille. Ongelmat näyttävät ratkaistuina ihan erilaisilta kuin silloin, kun ne painavat päälle.   Lue lisää 

1.11.2014

Luokkakuva tarkentuu

 Tommi Laitio| 28.6.2013 Julkaistu aikaisemmin tommilaitio.munstadi.fi   Olen tänään ollut Helsingin kaupungin palveluksessa 264 päivää. Suurin henkilökohtainen ja ammatillinen oppiminen on ollut köyhyyden ja eriarvoisuuden kysymyksissä. On selvää, että Helsinki ei onnistu tarpeeksi hyvin tasavertaisten mahdollisuuksien tarjoamisessa tässä kaupungissa kasvaville nuorille. Eriarvoisuuden todellisuuden ymmärtämiseksi rakennamme nyt nuorten hyvinvointiraporttia.     Lue lisää 

Pages