Shabana on gradua vaille valmis fyysikko Helsingin yliopistosta, Aziza puolestaan opiskelee kolmatta vuotta Haaga-Heliassa myyntiä ja markkinointia. Monen vuoden etsinnän jälkeen kumpikin kokee, että oma minuus ja identiteetti ovat nyt löytyneet. Unelmia riittää, mutta elämän suuntaa on vielä vaikea tarkasti kertoa. Shabana tulkkaa daria, farsia, pashtua, englantia ja suomea. Tulkin työ on vienyt hänet synnytyssaliin ja auttamaan esimerkiksi sydänkohtauksen saanutta naista ensiavussa.

Kun Shabana tulkkaa alaikäisille oikeussaleissa, kokee hän erityisen vahvasti, kuinka tärkeä rooli tulkilla voi olla.

- Oikeussalissa kohtaamani nuoret voivat olla elämän epäonnen myötä joutuneet väärälle tielle. Olen ymmärtänyt, millainen roolimalli minulla aikuisena voi olla tarjottavana näille nuorille, joille kaksoiskansalaisuuden minäkuva ei ole selvä. Olen itse käynyt läpi taustaani paljon, ja minulla on paljon annettavaa.

Nuoret tarvitsevat välittäviä aikuisia

Sekä Shabana että Aziza ovat olleet onnekkaita, sillä heidän tielleen on sattunut hyviä ihmisiä, jotka ovat kannustaneet heitä eteenpäin. Shabana kiittää erityisesti opinnonohjaajaansa koulussa.

- Kerroin opolleni haluavani hävittäjälentäjäksi. Käytin vielä silloin huivia, mutta hän ei nähnyt edessään huivipäistä tyttöä, vaan minut, Shabanan. Hän alkoi heti selvittää mitä lentäjäksi opiskelussa vaaditaan, mikä lukio olisi hyvä käydä ja miten lentolupakirja saadaan. Hän ei kertaakaan sanonut, että en pärjäisi. Lopulta valitsin kuitenkin IB-lukion ja fysiikan opiskelun yliopistossa.

Myös Aziza kiittää koulunsa rehtoria, jonka ovi oli aina auki. Vaikka koulussa oli 700 oppilasta, rehtori antoi aikaa, kun häneltä kysyi neuvoa pienissä tai suurissa asioissa. 

- Nuoren luottamuksen saavuttaminen vaatii paljon aikuisilta, sillä luottamus ei tule tyhjästä, Aziza sanoo. Jos vaikka päättäjät sanovat, että me välitämme nuorista, se ei riitä. Pitää näyttää oikeasti teoin, että on kiinnostunut nuorten asioista ja on valmis antamaan heille aikaansa. Shabana sanoo, että hänelle kokemus yhteisöllisestä asumisesta oli mullistava oman minuuden löytämisen kannalta.

- Yhteisöllisessä kodissani naapurini olivat kaiken ikäisiä ja taustaisia ihmisiä, oli lakimiehiä, puutarhureita ja poliitikkoja. Kukaan ei kyseenalaistanut sitä, ettenkö olisi suomalainen. He olivat kiinnostuneita synnyinmaastani Afganistanista ja sain olla siitä ylpeä. Taustani ei ollut minulle enää häpeän aihe. Naapureista tuli perheeni ja olen tämän kokemuksen seurauksena nyt täysin sinut itseni kanssa. Koska olen naimisissa, asun nyt yhdessä mieheni kanssa, mutta kaipaan välillä entistä asumistapaani.

Elämäntaidot matkalla mukana

Aziza on innokas matkailija, hän on kiertänyt eri puolilla maailmaa, esimerkiksi viime vuonna pitkään Intiassa. Maailman monet mahdollisuudet ovat hänelle hyvin selvät, mutta silti Helsinki pysyy ykköskaupunkina. Aziza sai lapsuudenkodissaan oppia vahvan viestin, että sille joka haluaa tarpeeksi, kaikki on mahdollista.

- Jokainen on oman onnensa seppä. Jos opiskelet vuoden alusta asti ahkerasti, pärjäät koulussa hyvin, eikä tule paineita koetta edeltävänä iltana. Minulle opetettiin kotona, että jos opiskelee ahkerasti voi päästä mihin tahansa, vaikka pääministeriksi. Pitää vain uskoa omiin unelmiin ja tavoitteisiin, ne pitävät sinut elossa ja vievät eteenpäin. Asetin itselleni koko ajan lapsesta lähtien pieniä tavoitteita ja saavutin niitä pikku hiljaa.

Unelmien saavuttaminen vahvistaa ja vie eteenpäin. Myös Shabana kiittää lapsuudenperhettään siitä, että on esimerkiksi oppinut kieliä niin hyvin. Hän opetteli darin kielisiä runoja isänsä opetuksella jo pienenä, eikä kielen opiskelu sitten tuottanut vaikeuksia myöhemmin. Shabana kokee, että työkokemukset nuorena niin sanomalehden jakamisesta, kuin puhelinmyynnistäkin ovat myös olleet hänelle tärkeitä. Raskaat työt ovat opettaneet arvostamaan niitä tekeviä.

Kukaan ei pärjää yksin

Sekä Shabana, että Aziza korostavat, että kukaan nuori ei pärjää yksin. Verkostoja tarvitaan. Kaikki tarvitsevat ympärilleen kannustavia ihmisiä, mutta apua pitää osata myös pyytää, Aziza sanoo.

- Koulussa opin, että aina pitäisi puhua asioista. Jos on haasteita tai ongelmia tai pelkää epäonnistumista, pitää kääntyä sellaisen ihmisen puoleen, joka on ehkä kokenut jotain samanlaista ja osaa auttaa. Yksin ei saa jäädä ongelmien kanssa makaamaan. Avun pyytäminen ei osoita heikkoutta, päinvastoin. Se kertoo viisaudesta ja kypsyydestä ja siitä, miten rohkea olet.

Sekä Shabana, että Aziza haaveilevat tulevaisuudessa samasta asiasta: molemmilla on vahva halu auttaa muita. Yksi tulevaisuuden haaveista onkin perustaa orpokoti Afganistaniin, jossa on paljon sodan ja konfliktien vuoksi yksin jääneitä lapsia. Shabana ja Aziza toivoisivat, että voisivat antaa näille lapsille mahdollisuuden päästä eteenpäin elämässään.  Sitä ennen heidän osaamiselleen ja taidoilleen löytyy paljon tarvetta Suomesta. Elämän suunta selkeytyy pikku hiljaa.

Teksti: Anna Gustafsson, toimittaja Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus 

Kuva: Minna Manninen

Onni K:lle itsenäistyminen tarkoittaa vaikuttamista nuorten asioihin, Onni H:lle oman aatemaailman löytymistä. Kaikkiin itsenäistymiseen liittyviin asioihin ei kuitenkaan voi itse vaikuttaa. 

Onni K., 17, puhkuu intoa. Hän on tulossa kokouksesta, jossa pohdittiin, kuinka nuoret saisivat helpommin ensimmäisen asunnon ja kuinka kouluissa voitaisiin edistää itsenäistymisen eri vaiheita. Onni kuuluu Nuorten ohjaus- ja palveluverkoston pienryhmään, jonka aiheena on nuorten itsenäistyminen. 17-vuotiaana itsenäistyminen ei ole Onnin mielestä kovin helppoa

- Itsenäistyminen on pitkä prosessi. Vaikka tässä iässä kaipaisi jo omaa asuntoa, ei saa täysiä tukia eikä helposti asuntoa. Nuoret eivät tiedä, mistä asuntoa etsisivät ja vuokrat ovat pilvissä.

Helsinkiläisnuoret asuvat pääsääntöisesti vuokra-asunnoissa. Onni asuu vielä isänsä ja veljensä kanssa, ja perhe on hänelle kaikki kaikessa. Silti Onni on ollut mielestään jo pitkään itsenäinen.

- Teen kotona kotitäitä ja ruokaa. Olen vaihtanut usein koulua ja tehnyt paljon kesä- ja vapaaehtoistöitä.

Onni kuuluu myös nuorten vaikuttamisjärjestelmä Ruudin ydinryhmään, jossa ajetaan nuorten asioita, ja opiskelee nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi Tuusulassa.

- Mä olen saanut itse apua ja haluan nyt auttaa muita.

Kodittomuus ei ole oma valinta

Onni H:lle, 18, itsenäistyminen ei ole ollut helppoa. Tällä hetkellä Onni on koditon. Asunnottomaksi tai muuttouhkaiseksi itsensä ilmoittaneilta 18–24-vuotiailta tulleiden kaupungin vuokra-asuntohakemusten määrä on vuodesta 2005 kasvanut lähes 80 prosenttia.

Erottuaan tyttöystävästään Onni sai huomata, että nuori sinkkumies ei ole haluttu vuokralainen.

- Olen hakenut 30–40 kämppää. Mulla ei ole maksuhäiriömerkintöjä ja mun isä olisi valmis auttamaan vuokranmaksussa.  Onni on hakenut apua monesta eri paikasta: sosiaalivirastosta, Kelalta ja nuorten neuvontapiste Ohjaamosta.

- Olen kiitollinen, että minua on yritetty auttaa, vaikka se ei ole tulosta tuottanutkaan.

Onni on yöpynyt kavereidensa nurkissa ja välillä isänsä luona. Hän opiskelee samassa oppilaitoksessa ja samasta syystä kuin Onni K – ammentaakseen omista kokemuksistaan ja auttaakseen nuoria. Asunnon sijainnilla on merkitystä, jotta koulumatkasta ei tulisi ylivoimaisen pitkä. Kodittomuus on tuonut Onnille ongelmia. Hän haluaisi olla vegaani, mutta muiden nurkissa asuessa se on vaikeaa. Myös baareissa tulee istuttua liikaa, kun ei ole omaa paikkaa.

Itsenäistymistä ei kannata kiirehtiä

Itsenäistyminen on muutakin kuin oma asunto ja opiskelupaikka. Se voi olla sitä, että tietää oman aatemaailmansa, on sinut seksuaalisuutensa kanssa ja pystyy hoitamaan raha-asioitaan.

- Itsenäistyminen on sitä, että ei ole riippuvainen kenestäkään, Onni H. kiteyttää. Onnin mukaan itsenäistymisessä on kuitenkin vaaransa.

- Mut yllätti se ultimaattinen vapaudentunne, ja se riistäytyikin vähän käsistä, sillä alkoholi alkoi maistua entistä enemmän.    

Molemmat Onnit ovat samaa mieltä siitä, että liikaa ei itsenäistymistä kannata kiirehtiä, vaikka se niin houkuttelevalta tuntuisikin.

- Yhteiskunta luo usein paineita, että pitäisi olla mallikansalainen jo 18-vuotiaana, mutta ei tarvitse mennä samoja polkuja kuin muut. Kaikilla on oma polkunsa nuoresta aikuiseksi, Onni K. sanoo. Onni H. on samoilla linjoilla.

- Itsenäistyminen ei ole asia, jonka eteen pitäisi taistella, se tulee kun on tullakseen.

Teksti: Ulla Paukku

Kuva: Nilla Varpunen

Olisipa kaikilla näin hyvin täytetyt lomakkeet, sanoi sosiaali- ja terveysviraston virkailija Tomille, 25, kun hän ojensi toimeentulohakemuspaperinsa.

“Sillä hetkellä nauratti ja vitutti samaan aikaan. Olin akateemisesti koulutettu ja hyvinvoiva ihminen, jolta oli vaatinut hirvittävän määrän googlausta ja selvittelyä saada tietää, miten toimeentulotukea voi saada.”

Miten käy heidän, joilla siihen ei ole syystä tai toisesta voimia, miettii nyt 29-vuotias Tomi.

Joka kolmas toimeentulotuensaajista nostaa tukea opiskeluun

Neljä vuotta sitten keväällä Tomi oli tilanteessa, jossa opintotukikuukaudet olivat loppuneet ja hän halusi saattaa folkloristiikan opintonsa loppuun kesän aikana ennen kuin alkaa hakea syksyllä töitä. Suomessa ei ole mahdollistaa nostaa työttömyystukia ja opiskella samaan aikaan, joten ainoaksi vaihtoehdoksi Tomille jäi jäädä toimeentulotuelle.

“Minulle annettiin sosiaali- ja terveysvirastosta monta kertaa ymmärtää, että toimeentulotuella ei olisi suotavaa opiskella.”

Toimeentulotuki on tarkoitettu viimeiseksi ja väliaikaiseksi toimeentulon muodoksi. Silti noin joka kolmas marraskuussa 2013 toimeentulotukea nostanut alle 25-vuotias helsinkiläinen oli opiskelija. Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston toimeentulotuen maksupäällikön Anne Qvistin korviin Tomin tapaus ei kuulostakaan tavattomalta. Qvist painottaa, että ennen kuin harkinnanvaraista toimeentulotukea myönnetään opiskeluun, sosiaalityöntekijä harkitsee tarvetta huolellisesti. Opiskelijan pitää sitoutua yhdessä sovittuihin tavoitteisiin ja opintojen edistymistä seurataan säännöllisesti.

Nuorten rahat loppuvat kesällä

Useampi kuin joka viides 18–19-vuotiaista helsinkiläisistä sai vähintään yhden kuukauden toimeentulotukea vuonna 2013. 25–29-vuotiaista nuorista aikuisistakin 12 prosenttia sai toimeentulotukea tai asui toimeentulotukea saaneessa taloudessa.

Nuoret hakevat toimeentulotukea paljon kesäkuuksi: opintotukea on nostettu toukokuun alussa ja kesätyön ensimmäinen palkka tulee vasta kesäkuun lopussa tai heinäkuussa. Huonossa taloustilanteessa moni työtön opiskelija joutuu turvautumaan toimeentulotukeen myös kesällä.

Syksy sujui säästöillä

Tomi edisti opintojaan huhtikuusta elokuuhun ja sai syksyn alussa ensin osa-aikaisen työpaikan vuokrafirman kautta tutkimushaastattelijana. Pian hänet rekrytoitiin kyseiseen markkinointifirmaan kokoaikaiseksi työntekijäksi ja kolmessa vuodessa hän eteni palvelupäälliköksi.

“Lopetin duunit toissa kesänä, kun halusin viimeistellä opintoni ja tuntui, että en oppinut työssä enää uutta.”

Syyskuusta tammikuuhun Tomi eli säästöillään ja teki graduaan.

“Tilillä oli jotain 7000 euroa, kun jäin pois töistä.”

Tammi–helmikuussa rahat alkoivat loppua, ja Tomi alkoi etsiä taas töitä ja päätti hakea työnhakuajaksi toimeentulotukea.

“Sain pian puolipäiväisen duunin ja huhtikuusta alkaen olen ollut nykyisessä työssäni, joka vastaa hyvin koulutustani.”

“Minua ihmetyttää ihmiset, jotka sanovat, että eivät voisi ikinä harkita toimeentulotuen

nostamista. Turvaverkon olemassaololle on syynsä, joten miksi sitä ei käyttäisi, kun apua tarvitsee. Yhä enemmän on sellaisia ihmisiä, jotka eivät osu suoraan valmiiksi ajateltuihin lokeroihin, kuten työtön, työssäkäyvä tai opiskelija”, Tomi summaa.

Toimeentulotuki on alunperin tarkoitettu tilapäisiin rahapulmiin, mutta työttömyyden pitkittyessä siitä on tullut monelle nuorelle jatkuva tulonlähde.

Maria Ruuska/Kaskas Media

Entrepreneurship is not exactly a common career move right after graduation. According to the member statistics of the Federation of Finnish Enterprises, slightly less than 5 percent of Finnish entrepreneurs are under the age of 30. About three quarters are men, and 16 percent have completed their Master’s degree or equivalent. A regular Finnish entrepreneur thus is a middle-aged man with a vocational school background. Perhaps it is exactly these statistics that cause plenty of highly educated women to consider entrepreneurship rather impossible.

Anna, 28, a former student of Social and Cultural Anthropology at the University of Helsinki, felt otherwise. For her Master’s thesis, she conducted ethnographic research for Nokia in Indonesia. During this process, she began to dream of a future job combining the business world with her academic skills. Such jobs just seemed to be hard to find. Maybe she could create it herself?

Anna developed the idea further with several other students, and also Elina, 27, was lured into the team. The group grew smaller over time, but in the end, Kenno Ethnographic Consulting was born, behind it three new entrepreneurs, Anna, Elina and Viola.

It is very possible that more and more women will end up following in their footsteps. The long-enduring recession has also hit the highly educated, and not just the recent graduates. In 2012, 80 percent of those who graduated from universities in the Helsinki region had found work within the same year. However, the situation today might be weaker than that of 2012: according to the City of Helsinki Urban Facts, the unemployment rate grew fastest among the highly educated in 2014. As jobs disappear and the unemployment rate among the highly educated grows, entrepreneurship might be an ever more alluring way to find employment post-graduation.

The Path from Lecture Halls to Entrepreneurship

Entrepreneurship requires no specific education and virtually anyone can set up their own company. Education, however, often plays a role in the shaping of the business idea and also in the products or services the company eventually offers. 

Around 16 percent of all young adults aged 25 to 29 living in Helsinki have completed their Master’s degree or equivalent. Anna, Elina and Viola, all Masters of Social Science, belong to this group. Their company’s business idea is based on their education: the company offers ethnographic consulting for their customers.  “Ethnography is the research method utilized by Social and Cultural Anthropology. It means investigating people, phenomena and meanings in their actual environment,” Anna and Elina explain. Participant observation and interviews, for instance, are part of the ethnographic “toolbox.”

In the spring of 2014, the ladies behind Kenno joined the development community Protomo, operated by Aalto University and their Small Business Center. The community helps startups by offering support, inspiration, training, and even work spaces. Kenno also received startup grants from TE Services.

The young entrepreneurs had to participate in mandatory training in order to be eligible for the grant; however, the training left a lot to be desired. ”There’s a lot to remember in the beginning of this journey, and most likely some of the information shared in the training didn’t stick with us,” Elina says. Anna agrees. “It would be better if support of this type was available for a longer time period. The act of setting up a company in itself is not that hard. It’s the same process and the same paperwork for everyone.”

Kenno was lucky, however: through Protomo, they had been assigned a personal advisor, with whom they still are in contact. “I would say that, on the whole, we’ve been satisfied with the help we’ve received. You cannot assume that just about everything will work out downright smoothly,” Anna tells me.

Finding information – not always a piece of cake

Entrepreneurship includes plenty of paperwork and being familiar with relevant legislation and other important rules. Anna feels that this is a very central part of having a company.

”Simply doing the basics takes a lot of time. Dividing our time between the necessary paperwork and customer projects has proved to be fairly challenging.” Elina shares these thoughts. “Also, entrepreneurs must constantly think ahead even if the future is unclear. This can get tiring, which is why a good team is a must.”

Both Elina and Anna assert that plenty of information concerning running a business exists, but it is very much scattered on different forums. ”Take tax matters, for example. You can try your best to find all of the necessary info, yet something always seems to be missing,” Anna articulates and continues, “the same goes for paid maternity leave and other employer’s fees. And as one could guess, for what is a three-woman business at the moment this may be a quite relevant matter in the future.”

“I believe female entrepreneurs have more to think about than men do,” Elina scorns, but undoubtedly is onto something.

Learning on the job

For Kenno, the path from idea to business appears to have been fairly smooth. If it is any indicator, Kenno also hired its first intern, Tytti, already in the fall of 2015.

Do the ladies behind Kenno encourage other young people to set up their own business? Elina stops to think for a moment. “I think that totally depends on the person. As an entrepreneur, you get to work for yourself, but at the same time you give up a lot of the security you would have as an employee. Nonetheless, I’ve learned so much more on this journey than in any job I’ve had before. I know I’ll be much stronger if I ever end up looking for regular jobs again.” Anna nods and adds, ”It’s worth it to really think through your business idea. Who are going be your customers?”

Text by Sonja Lehtinen / City of Helsinki Youth Department

Photo by Jonna Pennanen / City of Helsinki Youth Department

Angelalle, 22, tulee töissä hyvä mieli usein pienistä asioista. Näin käy esimerkiksi silloin, kun joku asiakkaista onnistuu tilaamaan itselleen taksin Angelan ohjeiden avulla. “Monet meidän asiakkaista eivät ole kauhean omatoimisia.”

Angela työskentelee ohjaajana Helsingin Diakonissalaitoksella Päiväkeskus Kaalossa, jossa pyritään auttamaan syrjäytyneitä ja usein päihde- ja mielenterveysongelmista kärsiviä romaneja julkisen palvelujärjestelmän piiriin.

Hän päätyi työskentelemään Kaaloon RAY:n nuorten työllistymistä edistävän Paikka auki -avustusohjelman kautta viime keväänä. Paikkaa hänelle suositteli TE-keskuksen virkailija, jota Angela kehuu vuolaasti:

“Hän näytti, että on oikeasti kiinnostunut auttamaan minua, eikä auta vain siksi, että se kuuluu hänen työnkuvaansa. Hän oikeasti näki kanssani vaivaa, että pääsisin elämässäni eteenpäin.”

Käpylässä lapsuutensa asunut Angela haki peruskoulun jälkeisessä yhteishaussa ensisijaisesti kosmetologikouluun, mutta jäi sieltä rannalle. Helsingissä on keskimäärin vaikeampi päästä kauneudenhoitoalalle kuin ammatilliseen koulutukseen. Kaikista Helsinkiin peruskoulupohjaiseen ammatilliseen koulutukseen ensisijaisesti hakeneista valittiin vähän yli puolet, eli 56 prosenttia.

Angela pääsi kuitenkin kakkosvaihtoehtoonsa ja valmistui kolme vuotta myöhemmin tarjoilijaksi. Ysillä mielessä kävi myös lukio.

“Mietin paljon, riittävätkö rahkeeni sinne ja jaksanko lukea siellä tarpeeksi. Isäni olisi halunnut, että menen lukioon. Hänellä on aina ollut korkeat odotukset suhteeni. Vanhemmat ovat lopulta aina tukeneet valintoja, mitä ikinä sitten olenkin päättänyt.”

Olemme palaamassa menneisyyteen koulutusvalintojen eriytymisessä

Peruskoulun jälkeisessä kouluttautumisessa on Helsingissä suuria alueellisia eroja. Siinä missä Taka-Töölössä asuvista 20–29-vuotiaista nuorista 91 prosentilla on peruskoulun jälkeinen tutkinto, on Jakomäessä asuvista nuorista vain noin vähän yli 60 prosentilla.

Kulosaarelaisista nuorista lähes 90 prosenttia suuntaa lukioon, kun taas esimerkiksi Malmilla, Myllypyrossa ja Vuosaaressa melkein joka kolmas nuori valitsee ammatillisen koulutuksen.

Kaupunkimaantieteen tutkija Venla Berneliuksen mukaan olemme koulutusvalintojen eriytymisen suhteen palaamassa menneisyyteen. Sata vuotta sitten kaupunginosat olivat voimakkaan eriytyneitä, ja monia naapurustoja leimasi kurjuus.

“Hyvinvointivaltio ja täystyöllisyys tasoittivat kaupungeissa ihmisryhmien välisiä eroja 1990-luvun lamaan asti. Siitä lähtien huono-osaisuus on tihentynyt kaupunkien sisällä. Tämä näkyy voimakkaasti myös koulutuseroissa”, Bernelius sanoo.

Alueen koulutustasolla, köyhyydellä ja sosiaalisten ongelmien määrällä on taas selkeä yhteys.

Haaveissa työ kosmetologina

Valmistuttuaan ammattikoulusta Angela teki kesä- ja keikkatöitä tarjoilijana, mutta ala ei oikein ikinä tuntunut omalta. Niinpä hän hakeutui sen ystävällisen virkailijan puheille työvoimatoimistoon etsimään uutta suuntaa elämälleen.

Työ Päiväkeskus Kaalossa on ollut mukavaa, ja Angela voisi kuvitella työskentelevänsä jatkossakin sosiaalialalla. Erityisesti työ lasten parissa kiinnostaa häntä. Ensisijaisesti hän kuitenkin edelleen haluaisi kauneudenhoitoalalle. Tämän jutun haastattelupäivänä hän saikin puhelinsoiton, jossa häntä pyydettiin kauneudenhoitoalan oppilaitoksen haastatteluun.

Angelan työsuhde päiväkeskus Kaalossa päättyy huhtikuussa. Hän toivoisi, että voisi jatkaa siellä työskentelyä päivisin ja iltaisin hän opiskelisi unelma-ammattiinsa kosmetologiksi. Työssä häntä kiehtoo oman käden jäljen näkeminen toisessa ihmisessä. Tulevaisuudessa hän voisi nähdä itsensä esimerkiksi kauneusalan yrittäjänä.

Oma perhe kuuluu myös nuoren naisen unelmiin ja ehkä myös muutto vanhempien kotiseudulle Savonlinnaan.

“Haluaisin, että ympärillä olisi enemmän omaa rauhaa”, tällä hetkellä Pukinmäessä yksin asuva Angela sanoo.

Hän on tulevaisuutensa suhteen luottavainen:

“Aina kun olen yrittänyt hakea töitä, olen kyllä jotain saanut ja olen vielä nuori, joten minulla on aikaa myö opiskella.”

Tasapuolinen kohtelu luo luottamusta

Tutkija Venla Bernelius korostaa, että yksilötasolla ei ole tietenkään mitään väliä, valitseeko oppilas lukion vai ammattikoulun. Pääasia on, että valinta sopii oppilaan omiin taipumuksiin ja tavoitteisiin.

“Laajemmassa kontekstissa sillä on kuitenkin väliä, jos oppilaat alkavat valikoitua lukioon perhetaustan ja tietyn asuinalueen perusteella.”

Tilastojen valossa tiedetään, että lukio johtaa usein akateemisiin opintoihin, ja ne ovat usein vaatimuksena yhteiskunnallisiin johtotehtäviin. Korkeasti koulutettujen tiedetään olevan myös muita terveempiä.

“Yhteiskunnan pitää kannustaa yksilölliseen valintaan, mutta pyrkiä samaan aikaan mahdollistamaan kaikille samanlaiset edellytykset erilaisille opintopoluille. Jos erilaiset opintopolkuvaihtoehdot eivät ole kaikille mahdollisia, jätämme yhteiskuntana hyödyntämättä lahjakkuuksia”, Bernelius sanoo.

Moinen kehitys voi alkaa myös nakertaa yhteiskuntarauhaa. On hyvä muistaa, että suomalaisten poikkeuksellisen vahva luottamus ja solidaarisuus toisiaan ja yhteiskuntaa kohtaan nähdään kansainvälisesti tärkeänä kilpailutekijänä.

Maria Ruuska/Kaskas Media

Perehdy lisää tulevaisuuden hallintaa koskeviin tilastoihin täällä.

Oman alan löytäminen nuorella iällä ei ole helppoa: jopa 16 prosenttia ammattiin opiskelevista helsinkiläisistä keskeyttää opintonsa. Ammatillinen koulutus on kuitenkin kasvattanut suosiotaan Helsingissä.

Tarjontaa on jo niin paljon, että monet nuoret ovat sen edessä voimattomia. Miten oikean alan voi löytää, kun joidenkin koulutusohjelmien nimetkin ovat nuorille vieraita?

”Eri opintolinjoja on ihan sikana, ja jotkin linjat ovat niin hassun nimisiä, etteivät ne kerro alasta mitään. Opinto-ohjaajien aika on rajallinen, joten jo peruskoulussa jää pitkälti oppilaan omalle vastuulle selvittää, mitä eri aloilla tehdään”, kertoo Rosa, 25. Hän itse on kokeillut kahta linjaa ennen kuin löysi omalta tuntuvan alan vaatetusalasta.

Samoilla linjoilla on Stadin ammattiopiston opinto-ohjaaja Laura Kevätniemi.

”Alaan tutustuminen pitäisi olla nykyistä paljon konkreettisempaa. Olemme omassa oppilaitoksessamme pyrkineet siihen, että peruskoululaiset pääsisivät tutustumispäivinä aidosti kokeilemaan, mitä opiskelu eri aloilla käytännössä on.”

Aloituspaikkojen määrä hankala arvioida

Alan vaihtajat vaikeuttavat myös koulutustarpeiden arviointia. Helsingin kaupungin tietokeskuksen asiantuntija Seppo Montén on kartoittanut ammatillisilla koulutusaloilla tarvittavien aloituspaikkojen määriä. Yhtä koulutettavaa nuorta kohden pitää olla enemmän kuin yksi koulutuspaikka, jotta kaikilla on periaatteellinen mahdollisuus saada opiskelupaikka.

“Aloituspaikkoja pitää tällä hetkellä olla enemmän kuin koulutettavia, koska moni keskeyttää ja aloittaa uuden koulutuksen eli käyttää useamman aloituspaikan. Lisäksi osa suorittaa useamman kuin yhden tutkinnon, mikä edelleen lisää aloituspaikkojen tarvetta.”

Helsingissä koulutuspaikkoja pitää varata myös muualta tuleville opiskelijoille. Nuoria virtaa Helsinkiin opiskelemaan enemmän kuin Helsingistä lähtee opiskelemaan muualle. Moni helsinkiläisnuori saattaa tästä syystä jäädä kokonaan vaille opiskelupaikkaa.

Oppilaitokset pyrkivät joustamaan

Rosa pääsi nykyisiin opintoihinsa kiinni kokeilujakson avulla. Vaatetusalan kokeilu järjestettiin hänelle oppilaitoksen sisällä, kun sähköala ei tuntunut omalta. Kokeiluita pyritään järjestämään aina, kun mahdollista jos koulutuspaikkoja on jäljellä.

Kokeilun kautta vaatetusalalle päätyi myös Heidi, 23. Hän ei halua esiintyä jutussa omalla nimellään, koska hän kärsii paniikkihäiriöstä ja on kokenut tiedon leimaavan häntä työmarkkinoilla. Paniikkihäiriö oli osasyynä myös siihen, miksi Heidi jätti vuonna 2007 aloittamansa ravintola-alan opinnot kesken. Myöhemmin kesken jäivät myös merkonomin opinnot.

”En mielestäni koskaan päätynyt ’väärälle alalle’, sillä keskeyttämiseni johtui monesta tekijästä. Paniikkihäiriöni ei estä millään alalla työskentelyä, enemmänkin kyse on siitä, että minun pitää saada olla oikeanlaisessa ympäristössä oikeanlaisten, erityisesti tilannettani ymmärtävien, ihmisten keskellä. Näin ei valitettavasti ollut ensimmäisissä koulutusohjelmissani.”

Lisätieto auttaisi alan valinnassa

Kevätniemi korostaa, että kouluissa opinto-ohjaajat pyrkivät kartoittamaan jokaisen alanvaihtoa suunnittelevan nuoren tilanteen tarkkaan. Joskus se vaati useamman tapaamisen opiskelijan kanssa, toisinaan uusi ala löytyy vaivattomasti.

”Pyrimme aina siihen, että tietäisimme, mihin opiskelija meiltä siirtyy. Jos joku alle 25-vuotias kuitenkin pääsee livahtamaan, ilmoitamme siitä etsivään nuorisotyöhön. He jatkavat sitten työtä kyseisen nuoren parissa”, Kevätniemi kertoo.

Sekä Rosa että Heidi ovat molemmat tyytyväisiä oppilaitokseltaan saamaansa tukeen. Opinto-ohjaajat ja opettajat ovat olleet pääosin ymmärtäväisiä alan vaihdon suhteen. Heidi on lisäksi saanut apua koulun psykiatriselta sairaanhoitajalta paniikkihäiriöönsä.

Molemmat kuitenkin myöntävät, että tietoa eri aloista olisi voinut olla enemmän jo aiemmassa vaiheessa tarjolla. Kevätniemi tunnistaa tarpeen.

”Alalle kuin alalle tullaan toisinaan opiskelemaan täysin epärealististen mielikuvien varassa. Moni yllättyy, kun esimerkiksi ravintola-alan todellisuus ei vastaakaan kokkiohjelmia ja keskeyttää opinnot sen vuoksi. Toisaalta moni tulee opiskelemaan vain kaverinsa perässä, eikä ota sen paremmin selvää, mikä olisi itselle oikeampi ala.”

Vääristä valinnoista oppii

Rosaa ja Heidiä ei varsinaisesti harmita eri alojen välillä seilaaminen. Rosa kuittaa vaihdokset toteamalla, että virheistä oppii. Heidi puolestaan haluaa nyt vain joltain alalta valmiin tutkinnon. Molempia vaatetusala kiinnostaa jatkossakin, mutta sille työllistyminen huolettaa.

Positiivista on se, että Helsingissä ammatillisen koulutuksen saaneet työllistyvät koko maata paremmin.

”Jossain vaiheessa oli trendinä, että tietyiltä aloilta opiskelijat imaistiin työelämään jo kesken opintojen. Viime vuosina tätä trendiä ei yleisestä taloustilanteesta johtuen ole enää ollut niin selvästi näkyvissä. Nykynuoret ovat kuitenkin mielestäni rohkeita, eikä heitä pelota jäädä tyhjänkään päälle. He luottavat siihen, että aina jostain aukeaa uusi mahdollisuus”, Kevätniemi kiittelee.

Enni Sahlman/Kaskas Media