21-vuotias Nina istuu keskellä salia suippo noidanhattu päässään. Meneillään ovat Helsingin yliopiston Pohjois-Pohjalaisen osakunnan Harry Potter-sitsit. Potter-maailmasta tutussa lajitteluseremoniassa vieraat jaetaan istumaan Ostrobotnian juhlasalin neljään pitkään pöytään.

Torniosta kotoisin oleva Nina pääsi toisella hakukerralla opiskelemaan kognitiotiedettä Helsingin yliopistoon ja muutti alkusyksystä Helsinkiin. Hän sai asunnon nopeasti HOASilta. “Asun kahden kämppiksen kanssa soluasunnossa. Koska muutin niin kaukaa, asunto oli helppo saada”, hän kertoo.

Uuden kaupungin haasteet

Joka vuosi Helsinkiin muuttaa muualta Suomesta yli 9 000 20–24-vuotiasta nuorta. Vaikkei Nina koe vielä olevansa helsinkiläinen, hän on tyytyväinen saadessaan asua Helsingissä. Kaikille ulkopaikkakunnalta muuttaville siirtymä ei ole yhtä saumaton.

“Totta kai Helsingissä on oma ilmapiirinsä. Se, miten löytää oman paikkansa suuremmassa kaupungissa, mietityttää monia. Alkusyksyllä järjestämässämme uusien opiskelijoiden ryhmässä ykkösteemaksi nousikin ihmisiin tutustuminen ja siihen liittyvät huolet”, toteaa Nyyti ry:n suunnittelija Päivi Maria Väisänen.

Nyyti ry tukee ja edistää opiskelijoiden henkistä hyvinvointia ja elämänhallintaa. Yhdistys järjestää kuukausittain avoimia hengailuiltoja ja tarjoaa nettiryhmiä, joissa opiskelijat voivat keskustella esimerkiksi yksinäisyydestä, sinkkuudesta tai parisuhteesta eroamisesta.

“Joskus yksinäisyyttä on vaikea myöntää edes omille vanhemmille. Nettiryhmien tärkeintä antia on, että ihmiset saavat puhua ongelmistaan ja huomata, etteivät ole yksin niiden kanssa”, Väisänen sanoo.

Noin joka kahdeksas pääkaupunkiseudun nuorista kokee läheisen ystävyyden puutetta. Helsinkiläisnuoret kokevat sitä aavistuksen verran enemmän kuin nuoret koko maassa keskimäärin. Massaluennot, yksin asuminen ja itsenäinen opiskelu aiheuttavat monille opiskelijoille yksinäisyyden tunteita.

“Isoissa tiedekunnissa ja ainejärjestöissä voi olla vaikeampaa löytää seuraa kuin pienemmissä. Ihmiset tapaavat satunnaisesti luennoilla, ja sosiaalisia kontakteja saattaa olla vaikea ylläpitää alun jälkeen”, Väisänen sanoo.

Ja kun kontaktia ei ole, tunteita ei voi jakaa kenenkään kanssa.

“Ihmiselle on iso asia, jos joutuu olemaan täysin yksin. Surut tuntuvat paljon painavammilta, kun niistä ei voi puhua.”

Sopeutuminen vaatii rohkeutta

Helsinkiin muutto jännitti Ninaa aluksi. Hän oli silti luottavaisin mielin, että juurtuu jossain vaiheessa pääkaupunkiin. Osakuntaan oli myös liityttävä.

“Tiesin jo ennen kuin sain opiskelupaikan, että haluan Pohjois-Pohjalaiseen osakuntaan. Sieltä on löytynyt samanhenkisiä ihmisiä, ja olen tuntenut oloni kotoisaksi”, Nina kertoo.  

“Tykkään myös vuosikurssistani ja tulemme hyvin toimeen keskenämme. Kun on itse aktiivinen ja lähtee mukaan, kavereita kyllä saa.”

Joillekin se on helpommin sanottu kuin tehty. Ujon tai koulukiusatun voi olla vaikea osallistua sosiaalisiin tilanteisiin.

“Nyytin yksinäisyysryhmässä pohditaan paljon tutustumisen vaikeutta: uskaltaako mennä istumaan tuntemattoman viereen luennolla, tai mennä yksin tapahtumiin. Monet jännittävät osakuntia ja ainejärjestöjä, ja miettivät, miten rohjeta mennä mukaan toimintaan. Mukaan lähteminen petyttyään toistuvasti sosiaalisissa suhteissa on herkkä asia”, Väisänen pohtii.

Ninalle Helsinki kuitenkin tuntuu jo kodilta. Ja jos ikävä Pohjoiseen yllättää, osakunta auttaa. “Meillä on varmaan ihan oma pohjalainen mentaliteetti”, hän hymähtää. Se selittänee, miksi koko juhlasali purskahtaa röhönauruun seuraavan lajiteltavan kohdalla: “Kiero… voisi melkein olla savolainen!”

Kristiina Markkanen/Kaskas Media