”Meidän eteisessä ei sitten ole lamppua.” Kun ulko-ovi käytävään sulkeutuu, eteisessä on pilkkopimeää, eikä kenkiä näe ottaa pois. Näkövammaista Markusta, 20, valon puuttuminen ei haittaa, vaan hän asettaa kenkänsä tottuneesti hyllyyn. Markus on suunnistanut koko matkan töistä kotiin muiden kuin näköaistinsa varassa.

Työmatka tuttua reittiä pitkin Itäkeskuksesta Laajasaloon kestää metrolla ja bussilla noin puoli tuntia. Kulkuvälineen vaihto Herttoniemen metroasemalla sujuu harjoitellulla reitillä helposti.

”Tämä on bussin lähtöpysäkki, joten tästä on helppo nousta kyytiin. Tiedän, mihin kohtaan bussi pysähtyy ja kuulen kun se tulee laituriin”, Markus selittää.

Suuressa kaupungissa on se hyvä puoli, että ihmisiä on aina liikkeellä ja apua saatavilla. Tästä on hyötyä esimerkiksi silloin, kun bussiin pitää hypätä kesken reitin ja pysäyttää bussi liikkeestä.

”Kuskeille on ohjeistettu, että bussin pitää pysähtyä pysäkille aina, kun sillä odottaa näkövammainen valkoisen kepin kanssa. Usein bussit silti vain ajavat ohitse. Jos olen yksin bussipysäkillä, en mitenkään voi tietää, ajaako ohi linja-auto vai rekka.”

Tyttöystävä ja teknologia auttavat arjessa

Markuksesta tuli kaupunkilainen reilu vuosi sitten, kun hän muutti Huittisista Espooseen. Viime keväästä lähtien hän on asunut tyttöystävänsä Anniinan kanssa yhdessä Helsingin Laajasalossa. Myös Anniina on lievästi näkövammainen.

”Arkeani helpottaa, että tyttöystäväni on käytännössä melkein näkevä. Hänen kanssaan olemme esimerkiksi opetelleet liikkumaan uuden kotimme lähiympäristössä.”

Pienet kikat ja teknologian kehittyminen helpottavat arkea paljon, jos niitä vain hoksaa hyödyntää. Hiljattain pari esimerkiksi testasi kaupassa käyntiä videopuhelun avulla: näkevä ihminen linjan toisessa päässä ohjasi pariskunnan kauppaan ja oikean ruisleipäpaketin luo. Jauhelihan kypsyysasteen kuulee puolestaan sen pitämästä sihinästä pannulla ja tietokonetta voi käyttää puheohjauksella. Älypuhelinten teknologia voi tulevaisuudessa hyödyntää näkövammaisia yhä paremmin. Viimeisimmän tilastotiedon mukaan yksin Suomessa elää noin 18 000 näkövammaista, joten markkinoita sovelluksille on.

”On jo olemassa joitain mobiilisovelluksia, jotka helpottavat näkövammaisen elämää. Tällainen on esimerkiksi liikkumista auttava BlindSquare, joka on suomalaisen Ilkka Pirttimaan kehittämä”, Markus kertoo.

Älypuhelinkaan ei silti vielä osaa kertoa, onko tutulle reitille satanut lunta tai onko edessä lätäkkö. Valkoisen kepin avulla Markus pystyy tunnistamaan poikkeamat kulkureitillä, mutta entä jos edessä on työmaa-aita?

”Yksi aamu eksyin matkalla bussipysäkille, sillä pihallamme tehdään katutöitä ja tutulle hiekkatielle olikin pystytetty aita. Onneksi naapurini huomasi minut haahuilemassa ja ohjasi pysäkille.”

Urheilu on iso osa elämää

Markuksen näkö alkoi heikentyä radikaalisti yläkouluikäisenä. Vielä lukiossa hän pystyi näkemään apuvälineiden, esimerkiksi tekstiä suurentavan lukutelevision, avulla. Enää hän ei näe koko lukutelevisiota. Liikkumista näön heikkeneminen ei kuitenkaan estä.

”Olen aina ollut urheilullinen ja harrastanut kaikkea lentopallosta uintiin. Liikkumistani helpottaa, että olen joskus ollut näkevä”, Markus kertoo. Hänellä on tähtäimessä päästä yliopistoon lukemaan suomen kieltä ja myöhemmin työllistyä urheilutoimittajaksi. Tällä hetkellä Markus kirjoittaa ja tekee äänijuttuja näkövammaisten Airut-lehteen.

Markukselta itseltään perinteiset urheilulajit saivat jäädä, kun näkö heikkeni. Uudeksi lajikseen Markus on löytänyt maalipallon, jota hän treenaa nyt ihan tosissaan neljä kertaa viikossa. Hän on ehdolla lajin nuorten lupaavien urheilijoiden paralympiaryhmään. Maalipalloharrastus on myös tuonut uusia ystäviä uudessa kaupungissa.

”Kotona Huittisissa putosin jossain vaiheessa hieman kaveriporukkani ulkopuolelle, kun kaverit eivät osanneet täysin suhtautua näköni heikkenemiseen. Itsenikin oli helpompi vain vetäytyä kotiin, koska halusin olla normaali. Tutustuttuani enemmän näkövammaisiin olen huomannut, että olen ihan normaali – yksi aistini vain puuttuu.”

Näkövamma ei tarkoita avuttomuutta

Teini-iässä, kun kaverit saivat mopokortit,  Markus tunsi itsensä ulkopuoliseksi, kun ei voinut osallistua päristelyyn. Välillä hän oli porukan mukana ja istui mopon kyydissä. Aina hän ei kuitenkaan halunnut vaivata kavereitaan.

”Yläasteella mopon pitää kulkea mahdollisimman kovaa. Jos joku istuu kyydissä, se kulkee heti hiljempaa.”

Nykyään paikasta toiseen kulkeminen on helpottunut taksikortin ja HSL:n tarjoaman ilmaisen julkisen liikenteen matkakortin ansiosta. Markuksen mielestä taksioikeus on näkövammaiselle älyttömän suuri etu. Kun liikkuminen on muuten rajoitettua,  taksimahdollisuus tarjoaa siihen joustoa.

Markus työskentelee tällä hetkellä Näkövammaisten keskusliiton Iiris-keskuksessa jäsenpalveluiden assitenttina. Työmatka taittuu useimmiten taksilla. Yksi asia takseissa kuitenkin ärsyttää.

”Kuskit yrittävät monesti laittaa turvavyön minulle valmiiksi kiinni. Huomautan aina, että osaan kyllä itsekin.”

Markus haluaisi ihmisten ymmärtävän, että näkövammaisuus ei rajoita elämää radikaalisti. Välillä liika hyysääminen käy hermoille.

”Jos voisin muuttaa heti yhden asian Helsingissä, se olisi ihmisten asenteet. Se, että en näe, ei automaattisesti tarkoita, että en osaa tai en pysty.”

Enni Sahlman/Kaskas Media